24.11.2016

Terveellisestä syömisestä on tullut julmetun vaikeaa



Annoin juuri haastattelun, jossa totesin että terveellisestä syömisestä on tehty pirun vaikeaa. Silloin kun olin 16-vuotias eli vuonna 2000 terveellistä ruokaa tarkoitti tavallinen kotiruoka. Epäterveellistä oli hampurilaiset, pizzat, karkki, valmisruoat jne. Terveellisesti syöminen tarkoitti syömistä kotona äidin tai mummin valmistamana: perunaa, lihaa, mukaan vähän porkkanaraastetta ja tomaattia, lasi maitoa tai piimää, jälkkäriksi banaani. Ongelmia tuli vasta siinä vaiheessa kun päivittäinen ruoka alkoi olemaan hampurilaisia ja muita edellä mainittuja. Ei tullut mieleenkään väittää että kotiruoka olisi epäterveellistä.

Nyt 16 vuotta myöhemmin jengi tuntuu olevan aivan sekaisin syömistensä kanssa. Ihmiset syövät kaiken maailman roskaa (pikaruoka, valkoinen vehnä, sokeri, limut, alkoholi) ja sitten syyttävät ylipainostaan ja huonosta olostaan perusruokaa eli perunaa, pihviä, maitoa jne. On täysin totta että liiallinen syöminen mitä tahansa ruokaa aiheuttaa ongelmia mutta missä vaiheessa asiat kääntyivät aivan ylösalaisin? Missä vaiheessa tavallisesta kotiruoasta tuli lihottavaa ja epäterveellistä?

Ihmisten on usein vaikeaa katsoa itseään rehellisesti peiliin. Ruokavaliossa on kaiken maailman herkkuja ja sitten kuitenkin ajatellaan että syypää ylipainolle on ruisleipä tai peruna. Monen kohdalla kuvio menee niin että ensin syödään ruisleipää ja perunaa ihan normaalit määrät, ja sitten syödään jälkkäriä, juodaan mehuja ja viikonloppuna käydään viihteellä ja sitten kun mietitään että mikä siinä ruokavaliossa lihottaa, päätellään että se on varmasti ne neljä palaa ruisleipää. Kun tosiasiassa tavallista kotiruokaa saa syödä aika isot määrät että sillä lihoo. Sama juttu lisäainekammon kanssa. Ihminen, joka nauttii viikonloppuna monta annosta alkoholia ja istuu päivässä 8 tuntia ei uskalla syödä aspartaamilla makeutettua jogurttia koska saa siitä syövän. Tässä logiikassa ei ole yhtään mitään järkeä. Monelta tuntuu unohtuvan terveellisten elintapojen perusjutut.

Yksi syy on varmasti edellä mainittu peiliin katsomisen vaikeus eli se että on niin paljon helpompaa etsiä ruokavalion pahiksia niistä mitättömistä pikkujutuista kuin oikeasti muuttaa omaa elämäänsä radikaalisti parempaan suuntaan. Toinen syy on se että pillereitä, superfoodeja ym. markkinoivat käyttävät tätä hyväkseen: ei tarvitse kauheasti netissä googlettaa kun löytää miljoona syytä sille miksi tavallinen kotiruoka on roskaa, myrkkyä, lihottavaa, täynnä insuliinia nostavia hiilareita, lisäaineita jne. Harva tuntuu tajuavan että samalla kun haukutaan suomalaisia perinneruokia kuten ruisleipä, peruna, rypsiöljy, tarjotaan ratkaisuksi omia, sponsorin tai yhteistyökumppanin tuotteita. Luomu eli luonnonmukaisesti viljelty ruoka on hyvä idea, mutta ollakseen terveellistä ruoan ei missään nimessä tarvitse olla luomua.

Vieläkin hassummaksi tämän kaiken tekee se että ruisleipä ja rypsiöljy ovat molemmat tutkitusti terveellisiä elintarvikkeita. Rypsiöljy vähentää kolesterolin hapettumista voihin verrattuna ja jokainen päivässä nautittu 28 gramman täysvilja-annos on yhteydessä 5 % pienempään kokonaiskuolleisuuteen ja 9 % pienempään sydän- ja verisuonitautikuolleisuuteen.

Erityisesti urheilijoille ja paljon liikkuville syömiskuvioiden kanssa vaikeilu tekee todellista hallaa. Heillä kulutus on usein niin kovaa että jos riittävään syömiseen ei todella panosteta, seuraa haasteita kuten suhteellista energiavajetta urheilussa, raudanpuutosta, anemiaa ja jopa loukkaantumisia. Ruokavaliosta voi tietysti karsia tiettyjä elintarvikeryhmiä kuten lihan ja maitotuotteet, mutta jos noudattaa kasvisruokavaliota, tulee kiinnittää huomiota että se laaditaan fiksusti, jotta puutoksilta vältytään.


Ravitsemusterapeutin vastaanotolle ravitsemuksesta juttelemaan?



Jos sinulla herää kysymyksiä ravitsemukseen liittyen, olet tervetullut ravitsemusterapeutin vastaanotolleni. Hoidan mm. kasvisruokavaliota noudattavia, vatsavaivoista kärsiviä ja urheilijoita. Pidän vastaanottoa Keskuskadun ja Kampin Terveystalossa. Pidän myös etävastaanottoa joten voit varata ajan etänä tai tulla paikan päälle. Jos kysyttävää, ole yhteyksissä petteri.lindblad1204@gmail.com.

12 kommenttia:

  1. Ruokapäiväkirja on asia johon kannattaa paneutua ihmisen. Kun kaiken syömisen kirjaa ylös ja jos lähdeaineistona on esim Fineli saa näkyviin myös kivennäis- ja hivenaineet. Tätä kautta on helpompaa rakentaa terveellistä ja myös tasapainoista ruokavalioa (samalla näkee energian suhteen hiiilhydraatti-proteiini-rasva-alkoholimäärät joista kokonaisenergia muodostuu).

    Esimerkkinä vaikka mainittu ruisleipä josta tulee osa päivän kuidusta, kalsiumista, magnesiumista, raudasta ja sinkistä ja parissa viipaleessa onkin seitsemäsosa päivän suolatarpeesta (ja tätä tulee reippaasti liikaa sohvaperunoille).

    Toisaalta osaan syödä ja juoda hyvinin väärin vaikka ruokapäiväkirjaan kaiken merkitsen....

    VastaaPoista
  2. Toki nykypäivänä asia on lähtenyt lapasesta ja moni terveellistä ruokavaliotaan hehkuttava (esim.somessa) mielestäni pilaa kaiken sillä, että syö ehkä 5 päivää viikossa hyvin ja "oikein", mutta viikonlopun tullen sabotoi kaiken perjantaina mässäilemällä ja lauantaina dokaamalla. Viiden päivän hyvä putki ei riitä,jos nauttii alkoholia ja roskaruokaa kahtena muuna päivänä. Ei ihme, jos työviikko alkaa takkuisesti ja on kaikista ihmepillereistä huolimatta väsynyt.

    Jokin silti tässä meidän suomalaisten perusruokavaliossa on mennyt persiilleen viime vuosikymmeninä. Vatsaoireisia on yhä enemmän ja IBS alkaa olla hyvin yleinen toiminnallinen ja elämää haittaava vaiva. Yhä useampi keski-ikinen nainen kärsii iho-ongelmista, iässä, jolloin tuollaiset ongelmat pitäisi olla pääsääntöisesti takana. Onko syynä syömämme antibioottikyllästetty liha vai liian runsas maitotuotteiden käyttö, who knows. Mutta taatusti ihan perusruuassa on jotain pielessä. Ja nyt huomio sille , että suomalaisen perusruokaa on edelleen nakit, makkarat, broileri, leipä, jugurtit ja makaroni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista pohdintaa.

      En tiedä onko vastaoireisten määrä lisääntynyt kuinka paljon vai onko enemmän kyse siitä että oireista kärsivät saavat apua kun nykyään tunnetaan sellainen vaiva kuin IBS. Olihan masennuskin ennen pelkkä "hyvinvointivaltion ilmavaiva", kuten entinen presidentti Koivisto asian ilmaisi. Toisaalta moni kokee että stressi töissä lisääntyy ja stressihän lisää vatsavaivoja. Jogurtti, makaroni, broileri ja leipä ovat kaikki hyvää perusruokaa, ei näistä asioista kannata liian vaikeita väkisin tehdä. Toki jogurtista kannattaa valita sokeroimaton, makaronista ja leivästä täysjyvävaihtoehto.

      Poista
  3. Olen just noin ihan sekaisin! Ja voin huonosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla :(. En tiedä pystynkö auttamaan sinua tätä kautta mutta sinun olisi hyvä ymmärtää että terveellinen ruokavalio on todella yksinkertaista. Ei kannata uskoa mainoksia, blogeja ja keskustelupalstoja joissa väitetään että tavallinen kotiruoka on epäterveellistä, ei saa syödä hiilareita, lisäaineita, täytyy syödä pillereitä, superfoodeja jne. Voisit kokeilla syömistä lautasmallin tai ruokapyramidin mukaan, täältä: https://petterilindblad.blogspot.fi/2016/03/painonhallinnan-paradoksi-ala-syomaan.html. Jos tuntuu että olet totaalisesti jumissa, kannattaa varata mulle aika.

      Poista
  4. Varmasti tuossa ruokavaliokeskustelussa on paljon hömppää mukana, mutta ei tässä sunkaan kirjoituksessa mun mielestä mitään kovin hyvää pointtia ole. Mun on todella vaikea uskoa että Suomesta löytyy kovinkaan montaa ihmistä jotka oikeasti syövät päivittäin hampurilaisia ja sen jälkeen väittävät lihovansa maidon vuoksi. Silti sun koko kirjoituksen pointti on tämmösille kuvitteellisille ihmisille piruilu.

    En oikein ymmärrä mikä ongelma se on jos joku haluaa siirtyä esimerkiksi kasvispohjaiseen ruokavalioon ja jättää esimerkiksi maidonkin vähemmälle. Käytän itse maitotuotteita, mutta silti jotenkin ihmettelen tätäkin että sitä pidetään ihan pyhäinhäväistyksenä jos joku kehtaakin ehdottaa että ilman perunaa ja maitoa voi säilyä hengissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä vaan tulee jatkuvasti vastaan: ei uskalleta syödä kunnon ruokaa kun pelätään että se lihottaa. En tiedä onko jollekin ongelma se että ihminen siirtyy kasvisruokavalioon mutta minulle se ei ainakaan ole.

      Poista
  5. Meillä syödään ihan tavallista kotiruokaa. Lisukkeena salaatteja ja raasteita. Syödään ruisleivät ,marjat ja puurot.kerran viikossa pieni herkkuhetki ja ehkä muutaman kuukauden välein käydään hampurilaisilla tai pitsalla. Ikinä ei ole lapset tarvineet mitään vitamiinipillereitä,muuta kuin d vitamiinin. Kaikki ovat virkeitä,hyväntuulisia ja normaalipainoisia. En millään usko,että pitäisi välttää jotain tiettyä ruoka ainetta tai olla syömättä perunaa ja ruisleipää.ne ovat kuitenkin vain lisukkeita. Peilata voi katsomalla kokonaisuutta ja lautaskokoja. Miten ruoka rakennetaan lautaselle. Minusta ihan perinteiset ruokapyramidit ovat toimivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa ihana kommentti. Yhtään tämän monimutkaisempaa syömisestä ei kannata tehdä. Jos haluatte, tekisin mielelläni pienen jutun jossa voitaisiin esitellä teidän perheen arkea ja kuinka on mahdollista voida hyvin ihan tavallisella syömisellä. Laita viestiä tai kommentoi jos kiinnostuitte.

      Poista
  6. Juuri tätä aihetta sivusin joku aika sitten. On jotenkin ristiriitaista, että kun on olemassa helppoa, hyvää perusruokaa, niin halutaankin sen tilalle erilaisia patukoita tai pussikeittoja, koska esim. peruna lihottaa(?). Syömisestä on todella tullut vaikeata, koska olisi liian yksinkertaista nauttia perusruokaa, näin olen ajatellut, sillä tähän törmää yhtenään. Kotiruoka kunniaan ��

    VastaaPoista
  7. Meillä jokaisella on varmaan joskus elämässä ollut sellainen vaihe että punainen lanka on hukkunut. Silloin eksyy eikä oikein tiedä miten löytäisi takaisin kotiin. Silloin tarraa epätoivoisesti vaikka minkälaisiin oljenkorsiin. Kun tosiasiassa pitäisi vaan tukea entistä enemmän perusjuttuihin. Ongelmallista on se että meillä Suomessa on erilaisia "ravitsemuksen asiantuntijoita" joilla ei ole alan koulutusta mutta jotka kauppaavat omaa ratkaisuaan ongelmaan. Hukassa olevat ihmiset ovat vapaata riistaa näille henkilöille.

    Kyllä, kotiruoka kunniaan!

    VastaaPoista