Repsahdus ei ole epäonnistuminen vaan oppitunti

Monelle repsahdus tarkoittaa yhtä ainoaa asiaa: se kertoo että on epäonnistunut. Usein repsahduksesta vedetään johtopäätös että henkilö on luontainen epäonnistuja, kykenemätön painonhallintaan ja normaalipainoon.

Tämä ei voisi olla kauempana totuudesta.

Repsahdus kertoo paljon. Repsahdus pitää sisällään arvokkaan viestin jota on syytä kuunnella. Toisin kuin usein luullaan, repsahdus ei kerro yhtään mitään laihduttajan kyvyistä painonhallintaan.

Jos repsahdus tapahtuu, kertoo se siitä että laihdutuskuuri tai valittu ruokavalio on ollut liian tiukka. Se voi myös kertoa siitä että henkilö ei oikeasti halua uuden ruokavalion ja elämäntyylin mukaista elämää. Jos elämää muuttaa liian paljon yhdellä kerralla, sinne voi vahingossa ujuttautua sellaisia asioita joita laihduttaja ei edes halua elämäänsä. Halutaan kyllä olla 15 kiloa hoikempi muttei enää alkuinnostuksen jälkeen haluta juosta 15 km:n lenkkiä kolmesti viikossa.

Epäonnistumiset opettavat enemmän kuin onnistumiset, sanotaan. Tai oikeastaanhan elämässä ei edes ole epäonnistumisia, on vain asioita jotka eivät sillä hetkellä toimineet. Epäonnistuminen tai repsahdus on oppitunti, joka piti ottaa. Kun asiaa katsoo tästä näkökulmasta, voidaan sanoa ettei repsahdus olekaan negatiivinen asia vaan luonnollinen osa henkilön matkalla kohti kestävää painonhallintaa ja pysyviä, terveellisempiä elintapoja. Aivan kuten Siperiakin, repsahdus opettaa. Fiksu tyyppi ottaa tämän opiksi eikä enää lyö päätään seinään mahdottoman tiukilla laihdutuskuureilla.

Repsahdus siis kertoo sinulle että jokin valitsemallasi tielläsi ei toimi. En ole vielä koskaan tavannut ihmistä joka olisi kuollut repsahdukseen. Jos repsahdus tapahtuu, ota siitä opiksi ja jatka eteenpäin fiksumpana ja kokeneempana.

Elämänmuutoksen pysyväksi muuttumisen viimeinen este

Arvaatko mikä se voisikaan olla?

Nyt en puhu elämänmuutoksen tekemisestä vaan tilanteesta jossa jotain muutosta ollaan jaksettu noudattaa jo jonkin aikaa - 3 kuukautta, puoli vuotta jne - ja tilanne on jo sillä tavalla stabiloitunut että se kuuluu jo aika hyvin rutiineihin.

Yleensä viimeinen este on se kun tapahtuu elämää.

Moni tulee ravitsemusterapeutin tai life coachin tai PT:n luokse nousukiidossa: jotain tarttis tehdä! Seuraavat neljä kuukautta tykitetään tukka putkella. Paino putoaa, kunto kasvaa, hampparit vaihtuu parsakaaliin jne. Facebookiin postataan fiilistelykuvia ja voimaannuttavia sitaatteja. Elämä hymyilee, kunto kasvaa, itsevarmuus voimistuu.

Kunnes poikaystävä jättää. Äiti kuolee. Koira jää auton alle. Duunissa tulee yt-neuvottelut. Vanha polvivaiva viottelee.

On upeaa jos pystyy tekemään elintapamuutoksia. Muutosten todellinen pysyvyys todetaan kuitenkin vasta siinä vaiheessa kun elämä heittää kuraa naamaasi ja laittaa sut koetukselle. Ei ole temppu eikä mikään olla maailman paras ihminen kun kaikki menee hyvin. Mutta sitten kun istut paskan päivän jälkeen kotonasi ja tunnet että koko maailma hylkii sua eikä millään ole mitä väliä, minkä valinnan teet? Tsemppaatko, kiristätkö hammasta ja näet asiat pitkällä tähtäimellä? Vai korkkaatko jääkaapista bissen ja syöt ne loputkin herkut jotka kaapista löytyvät? Kerranhan täällä vaan eletään, diabetekseen ja verenpaineeseenkin on keksitty lääkitys. Voin ostaa isomman paidan niin kukaan ei näe vatsamakkaroitani.

Repsahdus painonhallinnassa

Tällaisissa tilanteissa itsensä ruoskiminen on hyvin harvoin ratkaisu. Mieluummin kannattaa miettiä, mikä nykyisessä ruokavaliossa ei toimi? Miksi herkutteluun sortuu niin helposti? Jättääkö treenin jälkeen nauttimatta välipalan, jonka jälkeen verensokeri laskee liian alas, eikä ravintolasta leijailevaa ihanaa tuoksua voi vastustaa? Onko aterioiden välillä liian pitkä aika, jolloin nälkä kasvaa niin suureksi, ettei sitä enää voi vastustaa?

Painonhallinta ja repsahdukset ovat hyvin harvoin kiinni itsekurista ja luonteesta, enemmänkin oikeiden olosuhteiden luomisesta. Ennalta valmistautuminen ja käytännön asiat ovat myös tärkeitä - jos kaupungille lähtee ilman välipalaa, saattaa nälkä kasvaa liian suureksi, jolloin hampurilainen tai viineri voi olla liian kova pala vastustaa.

Entä kun herkuttelee, kuinka paljon tulee harrastaa liikuntaa polttaakseen herkkujen sisältämän kalorimäärän?

Pussi sipsejä tai levy suklaata vaatii jo suuremman ja rankemman määrän liikuntaa, mutta määrä ja teho ei missään nimessä ole liian vaativa tai mahdoton tavalliselle liikkujalle. Sipsipussin eteen tulee kuluttaa pari tunnin pituista kuntopiiriä, suklaalevy taas hoituu puolentoista tunnin intensiivisellä urheilulla, esimerkiksi kuntonyrkkeilyllä tai brasililaisella jujitsulla.