Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnesyöminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tunnesyöminen. Näytä kaikki tekstit

9.5.2018

Oletko tunnesyöjä? Kokeile tätä hyvää kikkaa



Syöminen on niin mahtava asia ettei siitä saisi koskaan tulla paha mieli. Toisaalta omaan pahaan mieleen, turhautumiseen, tylsyyteen, ikävään tai muuhun syöminen aiheuttaa helposti sen että ihminen syö vaikkei hänelle edes olisi nälkä.

Omia tunteita voi käsitellä monella eri tavalla. Rohkeinta on tietysti kohdata ne mutta tuskin kukaan meistä pystyy siihen ainakaan ihan joka kerta. Yksi tapa käsitellä tunteita on lakaista ne maton alle. Toinen, vieläkin vahingollisempi tapa on vetää kännit. Astetta vielä rankempi vaihtoehto on käyttää lääkkeitä ja muita huumeita pään sekaisin saamiseksi (Huom. ei ollut minkään sortin kehotus tai suositus).

Eräs tapa käsitellä omia tunteita on syödä. Vaikka olisi kuinka paha olla, pään vetäminen täyteen sokerilla, suolaisella tai rasvaisella rauhoittaa mielen ainakin hetkeksi. Sillä ei tässä ole mitään merkitystä että hetken päästä on taas entistäkin kurjempi olo: mieli rekisteröi ainoastaan sen että ruoka tuo hetken helpotuksen - ja tästä syystä se on niin tehokas keino kun on paha olo.

Jos kysyisin sinulta että miksi syöt, mitä vastaat? Kenties vastaat syöväsi nälkään. Entä jos kysyisin sinulta, miksi napostelet illalla televisiota katsellessasi, mitä vastaat? Syöväsi nälkään? Entä jos kysyisin että miksi herkuttelet suklaapatukalla kun on kova kiire ja stressi, mitä vastaat? Syötkö silloin nälkään?

Voi olla ihan mahdollista ettet aina itsekään tiedä miksi syöt. Sehän ei ole ongelma jos et tiedä miksi syöt fiksun aamupalan tai lounaan, mutta jos napostelet jatkuvasti pikkumakeaa etkä tiedä miksi sen oikeastaan teet niin se voi olla ongelma.

Jos herkuttelu/napostelu on liiallista ja se häiritsee sinua, kannattaa kokeilla eräänlaista tunnepäiväkirjaa. Saat napostella aivan niin kuin ennenkin mutta aina ennen napostelua kirjoita paperilla esim. sen hetkinen tunnetilasi (väsyttää/ketuttaa/suruttaa/pelottaa/turhauttaa/ on yksinäistä jne.). Siihen voit vielä lisätä että onko sinun nälkä? Ja ehkä vielä kolmantena: onko napostelu laadukkainta tekemistä mitä nyt keksin vai voisinko tehdä jotakin muuta esim. käydä kävelylenkillä tai uimahallilla saunomassa? Kirjoitettuasi nämä jutut voit aloittaa napostelun. Nyt olet kuitenkin tietoisempi siitä että miksi ihmeessä napostelet. Ajan myötä tämä voi auttaa irrottautumista tunteisiin syömisestä. Haluan korostaa että mikään pikafiksi tämä(kään) ei ole: tunnesyömisen purkaminen on pitkä proggis jossa tulee tehdä pitkäjänteistä duunia ja usein tähän tarvitaan ammattilaisen apua.

28.12.2016

Ravitsemus & kipu



Kipu kuuluu elämään. Jatkuva kipu ei tietenkään ole ok mutta toisaalta liiallinen kivun pelkääminenkin ja elämän kivuttomaksi tekemisen yrittäminen voi toimia päinvastoin eli aiheuttaa paradoksaalisesti enemmän kipua. Välttäminen on usein pahempaa kuin kohtaaminen.

Kipua on fyysistä ja psyykkistä. Kipu liittyy ravitsemukseen sillä tavalla että hyvä ruoka on mitä parhain kivun turruttaja. Toki terveellisellä ruokavaliolla voidaan myös ennaltaehkäistä kipua mutta keskityn tässä kirjoituksessani kivun turruttamiseen.

Kun sattuu, oli se sitten henkistä tai fyysistä, on hyvänmakuinen ruoka tehokas tapa saada kipu pois - ainakin hetkeksi. Lukemattoman moni ihminen syö suruun. Kun on surullinen, tekee tosi hyvää syödä vatsa täyteen herkkuja. Herkullinen ruoka vie ajatuksen hetkeksi pois kivusta. Huonona hetkenä ruoka voi olla paras kaveri.

Ruoka toimii samaan tapaan mutta kuitenkin vähän eri tavalla kuin viina tai huumeet. Päihteet laittavat pään sekaisin kun taas ruoka antaa nautintoa. Huonoina hetkinä tuo nautinto on todella koukuttavaa. Kun sen saa kerran tuntea, siihen palaa mielellään yhä uudelleen. Ja juuri tästä syystä se onkin niin vaarallista.

Tuntuu epäreilulta mutta mitä useammin turrutat tunteitasi karkilla, suklaalla tai muilla herkuilla sitä vahvemmin se saa sinut otteeseensa. Sitä paremmalta ja kutsuvammalta seuraava kerta tuntuu. Epäreilulta tämä tuntuu siksi koska kun ihminen on surullinen, tuntuu raa`alta ikäänkuin kieltää häneltä erinomainen selviytymiskeino. Ja sitähän herkuttelu surullisena on: selviytymiskeino, pakokeino. Mitä useammin oppii pakenemaan kipuaan herkkuihin, sitä todennäköisempää se on myös jatkossa.

Tuntuu todella karulta sanoa tämä mutta parasta mitä voit painonhallintasi kannalta tehdä on olla koskaan syömättä kipuusi - tai tunteisiisi ylipäätään. Juuri silloin kun tuntuu kaikista pahimmalta on kaikista paras paikka olla herkuttelematta. Koska jos teet sen kerran, tulet tekemään sen miljoona kertaa tulevaisuudessa. Se ettet tee sitä ei tietenkään lupaa ettet tee sitä koskaan myöhemmin, ja juuri tämä tekeekin tilanteen niin kinkkiseksi. Herkuttelu helpottaa, mutta se vie yhä syvemmälle suohon. Mikä neuvoksi?

Sellainen ohje jossa neuvotaan jättämään jotain pois on aina huono ohje. Hyvässä ohjeessa neuvotaan ottamaan tilalle jotain parempaa. Jos olet surullinen, kokeile tuoda elämääsi jotain muuta sellaista joka tuo sinulle mielihyvää. Moni syö suruunsa ja siksi koska on yksinäinen ja tylsistynyt. Paras ohje monelle kipuunsa syövälle on tuoda elämäänsä lisää mielekästä sisältöä. Usein tämä on niinkin yksinkertainen asia kuin puhelinsoitto vanhalle kaverille ja vanhan ystävyyssuhteen aktivointi.

Voi olla helpommin sanottu kuin tehty mutta kokeile tuoda elämääsi sellaista sisältöä joka tekee sinulle hyvää. Tottakai jos vaihtoehtoina on ranteiden auki vetäminen ja suklaalevy valitset sen suklaan. Nämä ovatkin sellaisia juttuja joita kannattaa miettiä muulloin kuin akuutin tilanteen ollessa päällä. Jos olet usein surullinen tai tiedät reagoivasi suruun herkuilla, kokeile tuoda enemmän hyvää sisältöä elämääsi - sellaisia asioita joihin voit turvautua silloin kun menee päin helvettiä. Jos olet masentunut tai jatkuvasti mieli maassa, voit olla yhteyksissä esimerkiksi Mieli Maasta ry:hyn tai Suomen Mielenterveysseuraan. He auttavat.

25.10.2016

Syötkö tunteisiisi?




Yksi syy siihen miksi en kannata grammatarkkoja, valmiita ruokavalio-ohjelmia ja laihdutuskuureja on se että niissä ei useinkaan pureuduta henkilön elämäntilanteeseen. Kun saat käteesi valmiin ruokaohjelman ruokamäärineen, paino yleensä putoaa pelkästään noudattamalla sitä. Tässä on kuitenkin se ongelma että harvalla ylipainon tärkein aiheuttaja on itse väärien ruokien syöminen.

Väärien ruokien syöminen - tai epäterveelliset elintavat ylipäätään - on useimminkin seurausta jostain. Tarkoitan tällä sitä että epäterveellisiin valintoihin ohjaavat tekijät ovat yleensä syvemmällä kuin siinä että henkilö nyt vaan haluaa syödä liikaa herkkuja. Se että jollekin maistuu makea ei tee hänestä millään tavalla ainutlaatuista. Meille kaikille maistuu makea. Ero syntyy siitä miten reagoi makeanhimoon. Aivan samalla tavalla kun ihminen reagoi siihen että joku ärsyttää: toinen jatkaa matkaa, toinen lyö ärsyttävää tyyppiä naamaan. Voin vakuuttaa sinulle että koen usein valtavaa himoa Ben & Jerry`sin cookie dough-jäätelöä kohtaan, mutta silti syön sitä harvoin.

En tarkoita suinkaan sitä että jokaisella olisi taustalla varhaislapsuuden trauma ja tästä syystä hän syö epäterveellisesti. Olen erittäin tarkka vetämään ammatillisen pätevyyteni rajat eikä minulla ole aikomustakaan leikkiä psykoterapeuttia. Pointtini on että jostain kumman syystä epäterveelliset elämäntavat vetoavat ylipainoiseen ihmiseen poikkeuksellisen paljon kun taas terveelliset elämäntavat eivät vetoa.

Ja nyt ollaan asian ytimessä. Miksi epäterveelliset vetoavat ja miksi terveelliset eivät vetoa? Ruokavalion avulla voidaan kyllä pudottaa painoa mutta jos perimmäisiä tekijöitä ei käsitellä, tulevat kilot korkojen kanssa takaisin. Tietysti poikkeuksiakin on ja joku löytää dieetistä ja treenikuurista flow`n joka kestää elämän loppuun saakka mutta enemmistössä on ne jotka eivät pääse terveellisten elintapojen imuun kuurilla.

Yksi syy saattaa olla se että ihminen syö tunteisiinsa. Moni yllättyisi jos tietäisi kuinka usein ihmiset syövät herkkuja ihan vaan siitä syystä että elämä on niin kurjaa ja yksinäistä. Herkku tarjoaa lähes aina hetken pakokeinon arjen raadollisuudesta ja elämän pettymyksistä. Herkku toimii samaan tapaan kuin alkoholi. Oman kokemukseni mukaan uuden harrastuksen aloittaminen on usein sata kertaa parempi keino pysyvään painonhallintaan kuin laihdutuskuuri.

Jos mietitään pysyvän painonhallinnan periaatteita, yksi tärkeimmistä kuuluu näin: älä koskaan ota ruokavaliosta mitään pois ilman että toisit siihen jotain tilalle. Tilalle tuominen voi olla muuta ruokaa mutta se voi olla myös tekemistä. Jos elämä ottaa päähän jatkuvalla syötöllä ja suklaa on paras ystäväsi, on tosi karua heivata se paras frendi kertaheitolla elämästä pois. Yritä ensin löytää uusi ystävä ja vasta sitten askel kerrallaan vähentää suklaan määrää.