Prosessoitu ruoka ei ole epäterveellistä. |
Yksi ravitsemuskeskustelun perusteemoja on että prosessoitua ruokaa ei kannata syödä. Tämä väite ei pidä paikkaansa. Itseasiassa melkein kaikki syömämme ruoka on prosessoitua. Jos ruokaa ei ole prosessoitu ennen sen ostamista, se yleensä prosessoidaan ennen syömistä. Pastan syöminen vaatii keittämisen, mikä on prosessointia. Valkosipuli yleensä paistetaan pannulla tai uunissa, mitkä nekin ovat prosessointia. Vihannesten leikkaaminen ja kalan filerointi ovat prosessointia.
Kylmäpuristettu neitsytoliiviöljy on hyvä esimerkki ruoasta joko on terveellistä, prosessoitua ruokaa, ja jonka jo pelkkä nimi paljastaa sen olevan prosessoitu. Oliiviöljy saadaan oliivipuista puristamalla oliivit: kylmäpuristetussa puristus tehdään ilman lämpöä, mutta prosessointia se on silti.
Kaurapuurokin on terveellistä mutta kaurahiutaleet valmistetaan kaurasta ja prosessiin kuuluu mm. litistäminen. Kaurapuuro valmistetaan keittämällä tai mikrossa, eli prosessoidaan.
Tämä voi tuntua hiustenhalkomiselta mutta haluan tuoda tämän esille koska ihmisillä on asiasta niin jyrkkiä, vääristyneitä näkemyksiä. Vedän säännöllisesti koulutuksia tuleville personal trainereille ja kestoaiheena kurssilaisten esittämien kysymysten joukossa on prosessoitu ruoka: onko se kauhean epäterveellistä?
Ravitsemuskeskustelussa on usein mukana kaikennäköistä tekijää jotka ovat mukana ilman koulutuksen antamaa perusymmärrystä terveellisestä ravitsemuksesta. Sitten heitellään erilaisia ”faktoja” jotka eivät ole niinkään faktoja vaan enemmän mielipiteitä. Kun netissä viljellään ”faktaa” esim. prosessoinnista, ihmiset alkavat pitämään sitä totena. Näissä keskusteluissa myös käytetään vääriä termejä epätarkasti ja sitten tulee sekava kuva että mistä puhutaan.
Prosessointi voi tietysti olla myös huono asia - samalla tavalla kun mikä tahansa voi olla huono asia jos sen vie liian pitkälle. Hyvä esimerkki prosessoinnin haitallisuudesta on fruktoosi. Hedelmien fruktoosi on terveellistä koska mukana tulevat vitamiinit ja kuitu. Sen sijaan pitkälle prosessoitu fruktoosi-maissisiirappi on epäterveellistä. Tutkimukset sanovat että hedelmien fruktoosia ei voida yhdistää sairauksiin mutta pitkälle prosessoidun fruktoosin voidaan.
Toinen hyvä esimerkki prosessoinnin haitallisuudesta on liha. Prosessoitu punainen liha on terveydelle haitallista. Kannattaa pitää punaisen lihan määrä kohtuudessa (500 g/vko?) ja prosessoidun osuus siitä mahdollisimman pienenä.
Myöskään valmisruoat eivät automaattisesti ole huono valinta vaan heikkoa niissä on korkea suolan ja kovan rasvan määrä sekä vähäinen kuitu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti