Itsekuristako se vain on kiinni?

Hyvin usein elämäntapamuutoksia tehtäessä puhutaan itsekurista, että elämäntapamuutosten onnistuminen on kiinni itsekurista. Varmasti monessa tapauksessa näin onkin, mutta yleensä elämäntapaonnistujan- ja epäonnistujan välinen ero ei ole itsekuri ja sen puute.

Monilla on sellainen käsitys painonhallinnasta ja terveellisestä ravitsemuksesta ylipäätään, että siihen kuuluu nälkä, tuska ja askeettisuus. Monen elämä on tyhjää, merkityksetöntä, ja vaikka haluaisikin olla paremmassa kunnossa, ei se sittenkään ole niin tärkeä juttu kuin herkuttelu sohvalla. Se, että minä tai moni kollegani ovat hyvässä kunnossa, ei useinkaan johdu siitä että meillä olisi parempi itsekuri kuin ylipainoisilla ihmisillä. Syitä on varmasti yhtä monta erilaista kuin ihmistäkin, mutta yleensä syynä on se että me koemme terveelliset elämäntavat, itsestään huolehtimisen, terveellisen ruokavalion ym. merkityksellisinä asioina. Moni liikunnallinen ihminen, minä mukaan lukien, rakastaa liikkumista. Minulle kuntosalilla käyminen on päivän kohokohta. Itse kullakin tulee huonoja hetkiä, kun treeni ei maistu ja tekisi vaan mieli maata sohvalla ja katsoa leffoja - tällöin itsekuria ja kaukonäköisyyttä tarvitaan, mutta jos liikuntaharrastuksen ylläpitäminen on jatkuvasti pelkästä itsekurista kiinni, ei hommassa mielestäni ole mitään järkeä.

Jos liikkuminen tuntuu tervanjuonnilta, kannattaa kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia lajeja. Järkevä ratkaisu voi olla kokeilla palkata oma Personal Trainer. Trainerin kanssa voi kokeilla mitä tahansa juttua maan ja taivaan väliltä - ja mikä tärkeintä, turvallisesti.

Itsekurilla on siis paikkansa, esimerkiksi silloin kun vedetään all out-kyykkytreeni: viimeisten toistojen aikana itsekuria pitää olla, muuten ei pysty pumppaamaan itseään aivan loppuun. Päivittäisen liikuntaharrastuksen ja terveellisen ruokavalion noudattaminen ei silti saisi - ainakaan oman filosofiani mukaan - olla itsensä pakottamista. Sitä paitsi jos asian näkee hauskana ja itselleen tärkeänä, tarve itsekurille vähenee. Ei minun esimerkiksi tarvitse pakottaa itseäni salille, koska rakastan sitä. Jos taas pitäisi alkaa harrastamaan kestävyysurheilua, koko homma perustuisi kohdallani itsekuriin: en nauti juoksusta muutamia poikkeushetkiä lukuunottamatta eli minun pitäisi pakottaa itseni siihen. En kuitenkaan moiseen rupea. Elämässä on niin paljon velvollisuuksia ja asioita jotka pitää hoitaa, en ala lisäämään liikuntaa tälle listalle. Liikunta on minulle sydämenasia, henkireikä, tapa toteuttaa itseäni, pitää hauskaa jne. Haastan sinut löytämään liikunnasta samoja ulottuvuuksia! Jos et niitä kuitenkaan löydä, ota minuun yhteyttä. Kuten niin moni asiakkaani on todennut, rankkakin lenkki juoksumatolla ja monta sataa kaloria menee huomattavasti mukavemmin kun höpötellään kimpassa! :D

Ps. Haluan vielä loppuun mainita, että joissain tapauksissa terveellisen ravitsemuksen suhteen tarvitaan itsekuria: hyvä esimerkki on uusien ruokien kokeileminen ja ruokavalion laajentaminen. Saattaa mennä pitkälti yli 10 kokeilukertaa ennen kuin uuteen ruokaan tottuu. Alkuun ruoka saattaa maistua nihkeältä, mutta vähitellen vastustus yleensä helpottaa. Tässä tarvitaan pitkäjänteisyyttä, eikä homma vaan voi aina tuntua kivalta. Jos kasvikset ei ole ensimmäisen 30-40 ikävuoden aikana kuuluneet ruokavalioon, niiden tuominen siihen saattaa vaatia pinnistelyä. Sama koskee muitakin muutoksia tai uutuuksia, joita ruokavalioon tuodaan, esimerkiksi säännöllinen ateriarytmi. Tosin uuden ateriarytmin opetteleminen ei ehkä niinkään ole itsekurikysymys, se vaan vaatii hieman vaivannäköä.

Toivon lämpimästi, että pohdintani itsekurista antaa sinulle edes hieman eväitä elämäntapamuutosten tiellä.