29.12.2017

Älä tee uudenvuodenlupausta


Uudenvuodenlupaus on vain kiertoilmaus asialle jota ei halua tai jaksa tehdä. Jos haluat jotakin, et tarvitse sitä varten lupausta. Jos tarvitset, et oikeasti halua sitä.

Joka vuosi tuhannet ihmiset aloittavat liikuntaharrastuksen ja uuden dieetin. Ja joka vuosi tuhannet ihmiset epäonnistuvat totaalisesti. He epäonnistuvat ensinnäkin siitä syystä että he mitoittavat tavoitteet liian korkealle tekemällä liian kunnianhimoisen treeniohjelman ja liian tiukan ruokavalion. Toiseksi tavoitteita ei osata skaalata omaan arkeen ja jaksamiseen sopiviksi vaan käy niin että innostuksen (ja itseruoskinnan) sokaisemina tehdään sellainen suunnitelma jota ei enää arkena jakseta noudattaa. Jos et tällä hetkellä käy salilla, siihen on todennäköisesti jokin syy, esim. että on muita juttuja mielessä. Jos suunnitelma on liian tiukka, ne muut jutut alkaa ennemmin tai myöhemmin vetää puoleensa ja helmikuussa suunnitelmia pidetään yllä enää pelkällä tahdonvoimalla.

Liikunta ja terveellinen ruokavalio on hyviä, fiksuja juttuja, joten niillä on paikka jokaisen meidän elämässä. Ehdotan seuraavaa: jos et liiku tällä hetkellä ollenkaan, varaa viikosta kaksi iltaa kun käyt salilla. Tämän lisäksi ota tavaksi hyötyliikunnan lisääminen esim. siten että pyrit ottamaan joka päivä 5 000 tai 7 000 askelta. Mieti ruokavaliosi vahvat puolet ja sitten pari-kolme kohtaa joita voisi parantaa - tee nämä parannukset ja ota niistä kaikki irti. Älä ahnehdi.

Noudata tätä kuviota ja voin taata että olet keväällä paremmassa kondiksessa kuin vuosiin. Hyviä tuloksia tulee kun tehdään oikeita asioita, noudatetaan malttia ja pidetään hauskaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti