Sivut

5.6.2017

Kuinka ehkäistä lihominen kesällä?



Ei ole ollenkaan harvinaista että kesän aikana paino hieman nousee. Kuinka tämän voisi estää? Ihan samoilla painonhallinnan periaatteilla kuin yleensäkin, mutta hieman eri näkökulmalla.

Ensin voisi miettiä, miksi kesällä lihotaan?

Pääsyy on varmaan se herkuttelu. Kesällä maistuu makkara, jätski, ehkä bisse. Kesällä on mukava grillata mökillä tai pihalla ja nauttia samalla kauniista keleistä. Toiset tykkää istua iltaa terassilla, ja varsinkin jos tähän yhdistyy rasvainen ja suolainen ruoka, kaloreita tulee aika hyvin ekstraa. Perusteluksi siihen, miksi hän aikoo syödä isot kasat jätskiä kesällä, kaverini sanoi että kesällä ei säästellä vaan nautitaan!

Ja kyllähän kesällä kannattaakin nauttia. Ainut vaan että monella on sama mentaliteetti talvella. Ja varsinkin syksyllä, kun illat pimenee ja alkaa väsyttää ja energiat on vähissä. Toisaalta jotkut kärsivät myös kevätmasennuksesta ja sekin on hyvä syy syödä.

Pointtina minulla on tietysti se että aina löytyy hyvä syy herkutella ja nauttia elämästä. Ne syyt vaan vaihtelevat. Toinen syö (tai juo) suruun siinä missä toinen syö iloon. Kesällä maistuu jäätelö ja makkara, talvella sokerinen.

Jos tästä laajentaa isoon kuvaan, painonhallinnan olennaisimpia juttuja on miettiä miksi jotakin tekee. Yleinen virhe laihduttajilla on leikata herkut ja tuhmuudet pois ja usein samalla vielä vähentää muitakin syömisiä. Tällöin pudotaan kuitenkin helposti tyhjän päälle kun elämästä lähtee tärkeä asia pois. Jos kesällä syödään herkkuja niin paljon että ylipaino muodostuu ongelmaksi, ihan ensimmäiseksi kannattaa miettiä, onko niitä herkkuja pakko syödä niin paljon että lihoo? Oli kyse sitten Juhannuksesta, Joulusta tai kesästä, nautiskelu tarkottaa liian monelle herkkujen (= kaloreiden) runsasta ylimäärää. Vaatiiko lomasta tai juhlasta nauttiminen sen että syödään - anteeksi karu sanavalinta - aivan helvetisti?

Monelle mässäilly ja elämästä nauttiminen kulkee käsi kädessä. Yhtä ei voi olla ilman toista. Usein saman yhtälön muodostavat hauskanpito ja humalahakuinen juominen. Näissähän ei ole mitään vikaa jos ne eivät muodosta ongelmaa mutta jos ne muodostavat ongelman, no silloin meillä on ongelma. Jos ihminen on opettanut itselleen että ystävien kanssa vietettyyn iltaan kuuluu aina suuri määrä herkkuja, niin siinä on luotu kahden asian välille yhteys. Tämä yhteys ei kuitenkaan ole mikään luonnonlaki vaan se on itse luotu siihen. Kyllä monet pystyvät nauttimaan ystävien seurasta ilman että herkkuja kuluu painonhallinnan vaarantava määrä.

Ja tästä tulen johtopäätelmään, että kesällä herkuttelu on ok. Kohtuullinen määrä herkkuja ei kaada painonhallintaa - jos elämäntavat on muuten kunnossa. Ongelmaksi herkut muodostuvat vasta jos niitä syödään liikaa. Jos herkkuja syödään liikaa, tulee miettiä: onko niitä pakko syödä niin paljon? Jos ääripäät on totaalikieltäytyminen ja mässäily, voisiko hakea keskitietä? Itse herkuttelen kesällä paljon mutten koskaan niin paljon ettei se pysyisi hallinnassa. En koskaan pode huonoa omaatuntoa herkuttelusta vaan se on aina sallittu ja suunniteltu. Osa hyvää elämää. Kohtuus kesäsyömisessä on avainsana. Grilliherkkuja voi syödä, mutta tarvitseeko niitä syödä niin paljon ja usein? Meneekö kesä pilalle jos niitä ei saa syödä niin paljon? Jos menee, onko elämä tasapainossa vai onko herkuilla epänormaalin iso rooli elämässäsi? Senhän ei tarvitse olla niin.

Yksityiskohtaisempia neuvoja lihomisen estämisestä


Jos kohtuus on hyvä yleisneuvo estää lihominen, hyviä spesifimpiä keinoja ovat:
  • Runsas kasvisten syöminen jättää vähemmän tilaa energiapitoiselle, jolloin painonhallinta helpottuu. Ota aina makkaran kylkeen iso kasa salaattia. Nauti marjoista.
  • Noudata ateriarytmiä myös lomalla - jos ateriavälit kasvavat kovin pitkiksi, niin kasvaa yleensä myös nälkä, jolloin makkara maistuu paremmin.
  • Yhtälailla kun hauskanpito on saatettu sitoa herkutteluun, lomasta nauttiminen saatetaan sitoa fyysiseen passiivisuuteen - nyt olen lomalla, en aio liikkua metriäkään! Tässä luodaan edulliset olosuhteen lihomiselle. Jos liikunta on niin vastenmielistä että siitä täytyy pitää tauko sillon kun elämästä halutaan nauttia, voi miettiä harrastaako oikeaa lajia? Toki oli laji mikä vaan, tauko tekee välillä hyvää, mutta jos kaiken liikunnan jättää, niin se on huono idea. Kävely ja pyöräily ovat nekin liikuntaa joten voisiko juoksun tai punttisalin sijaan tehdä pitkiä kävelylenkkejä luonnossa?
  • Syö itsesi kylläiseksi napostelun sijaan. Kesänapostelu - jätski siellä, pala makkaraa täällä - on hyvä tapa kerätä kiloja huomaamatta. Kun syöt niin syö itsesi kylläiseksi. Napostelun avulla voidaan syödä paljon kaloreita ilman että kertaakaan tulee kunnolla kylläinen olo.


Loppuyhteenveto


Kaikista tärkein kesäpainonhallinnan komponentti on kohtuus. Makkaraa ja jätskiä voi syödä mutta tarvitseeko niitä syödä niin paljon?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti