25.12.2016

Kaamosväsymyksen selättäminen vitamiinijuomalla




Satuin lukemaan erään mainoksen jossa kerrottiin kuinka kaamosväsymys on mahdollista selättää vitamiinimehulla. Tämä herätti paljonkin ajatuksia ja ajattelin kirjoittaa näistä pari ylös.

Kaamosväsymys on kaamosmasennuksen lievempi muoto: "suurin osa ihmisistä kokee vuodenaikoihin liittyviä mielialan ja käyttäytymisen muutoksia, jotka eivät kuitenkaan haittaa normaalia elämää ja toimintakykyä". Kaamosväsymyksen oireisiin kuuluu liikaunisuus, ruokahalun kasvu ja painon nousu.

Kaamosväsymys on täysin normaali ilmiö maassa jossa talvella päivät ovat lyhyitä ja valoton aika pitkä. Kaamosväsymys ei ole mikään epänormaali tila joka pitäisi selättää. Hyvin todennäköistä itseasiassa on ettei sitä edes ole kokonaan mahdollista selättää.

Ihmiset ovat - varsinkin talvella - väsyneitä. Ihmiset nukkuvat välillä huonosti. Ihmiset ovat silloin tällöin - toiset hieman useammin - kiukkuisia. Ihmisillä on hyvä ruokahalu ja heille maistuu sokerinen, suolainen ja rasvainen. Ajoittain ilmenevät vatsavaivat, energiaton olo ja alakulo vaan kuuluvat ihmiseloon emmekä voi sille mitään.

Kaamosväsymyksen selättäminen vitamiinijuomalla, vitamiinipillereillä, personal trainer-paketilla, laihdutuskuurilla tai millä tahansa vastaavalla ajaa samaan miinaan johon valitettavan usein niin moni muukin "terveystuote". Täysin normaalista ilmiöstä tehdään epänormaalia, jotain josta pitää päästä eroon. Väitetään, että halutaan auttaa ihmisiä ja parantaa heidän elämäänsä mutta tosiasiassa vaan saadaan ihmiset ajattelemaan että heissä on jotakin vikaa.

Kun elämässä ei nyt vaan ole mahdollista päästä kaikista epämiellyttävistä asioista eroon. Ne kuuluvat aikuisen ihmisen elämään. Niiden kanssa täytyy yrittää tulla toimeen. Elämässä ei ole kyse siitä että odotetaan myrskyn ohimenemistä vaan siitä että opetellaan tanssimaan sateessa. Jos sinua vaivaa sokerinhimo, olet ajoittain väsynyt ja alakuloinen niin onneksi olkoon, olet ihminen!

Ongelmiksi sokerinhimo, väsymys, vatsavaivat ja alakulo muodostuvat vasta siinä vaiheessa kun ne ovat jatkuvia ja voimakkaita. Tällöin ratkaisuna ei kuitenkaan ole vitamiinimehu, monivitamiinipilleri tai personal trainerin palkkaaminen ruoskijaksi vaan brutaali, sataprosenttisen rehellinen oman elämänsä ja elintapojen tarkastelu. Nukunko riittävästi? Jos en, miksi näin on. Onko minulla miellyttävä sänky, lopetanko television katselun ajoissa, pyörivätkö työasiat mielessäni, pitäisikö selvittää riidat kumppanin kanssa ennen nukkumaanmenoa? Jos sokerinhimo vaivaa jatkuvasti, kannattaa miettiä mm. syökö riittävästi proteiinia ja rasvaa, onko ateriarytmi säännöllinen, onko kuidunsaanti kohdillaan? Hoidanko ihmissuhteitani yhtä hyvin pankkitililläni olevaa rahaa? Liikunko riittävästi, istunko liian monta tuntia päivässä?

Elämäntavat kannattaa laittaa kuntoon ja olokin aivan varmasti paranee. Olen kasannut terveellisten elämäntapojen perusasioiden listan tänne. Jos kuitenkin edelleen tuntuu siltä että talvi ja pimeys ei ole sinun juttusi, pitäisikö vaan yrittää hyväksyä se ja tehdä silti parhaansa? Mikäli tietää omat arvonsa ja mitä elämältä haluaa, talven pimeydenkin läpi on paljon helpompi puskea. Ja sitähän elämä usein on: puskemista. Läpi harmaan arjen. Ei elämä aina ole kivaa. Mutta jos ei elämä ja arki ei KOSKAAN ole kivaa, niin silloin joku on pahasti pielessä. Jos elämän perusvire on hukassa ja kaikki ottaa päähän ja aina, kannattaa miettiä turvautumista ystävän tai ammatti-ihmisen apuun.

2 kommenttia:

  1. Ei kai kukaan tahdo olla väsynyt ja masentunut, jos väsymykseen on mahdollista vaikuttaa liikunnalla ja vitamiinilisillä? Ei se tarkoita että ihmisessä olisi mitään vikaa jos se on väsynyt, mutta ei sitä kaamosväsymystä, -tai masennusta kannata jättää sikseen, vaan juoda vitamiinijuomia ja lähteä liikkeelle. Parempi olo siitä tulee, kuin että "hyväksyisi asian" ja jäisi kotiin itkemään pimeyttä.

    VastaaPoista
  2. Jokainen meistä on välillä väsynyt ja masentunut, ei sitä ole mahdollista kokonaan ehkäistä vaikka liikkuisi ja söisi vitamiineja vaikka kuinka paljon. Kokonaan eri asia on jos kärsii kaamosmasennuksesta, se on vakava asia. Jos väsymys ja masennus on jatkuvaa eikä edes arkirutiinit meinaa ottaa onnistuakseen, kannattaa miettiä omia elintapojaan, onko siellä perusjutut kunnossa. Myös ammattiapu voi olla tarpeen. Vitamiinijuomien ehdottaminen avuksi oikeaan väsymykseen ja masennukseen on pahemman luokan puoskarointia, mielestäni itseasiassa epäeettistä. Jos ihminen on väsynyt, ei ratkaisu todellakaan ole mikään vitamiinijuoma- tai pilleri.

    VastaaPoista