3.3.2016

Mun näkemys Ravitsemussuosituksista

Lähipäivinä on ollut kaikenlaista juttua suomalaisista ravitsemussuosituksista. Mediassa on kuultu niin höpötohtorien kuin "ravitsemusasiantuntijoidenkin" näkemyksiä siitä millaisia ravitsemussuositukset ovat ja ennen kaikkea mikä niissä on vikana.

Ehkä kaikista eniten hämmästyttävää on se miten ihmisillä on sisälukutaito hukassa. Ravitsemussuositusten kenties kaikista sitkein väärinkäsitys on se että ihmisiä kehotetaan puputtamaan leipää. Sana `puputtaminen` tietysti tarkottaa eri ihmisille eri asioita, mutta itse en laisinkaan ymmärrä ravitsemussuosituksia leivän puputtamiseksi. Lähdetään ihan perusasioista liikkeelle ja avataan, että miten ne ravitsemussuositukset oikeastaan neuvomat meitä syömään.

Yleiskuvan suomalaisista ravitsemussuosituksista saa tsekkaamalla ravintopyramidin (VRN 2014):


Ruokapyramidi kuvastaa missä suhteessa mitäkin ruokia olisi hyvä syödä. Mitä tahansa tekstiä tai kuvaa voi tietty lukea kuin piru Raamattua, mutta mielestäni ravitsemussuositukset eivät kehota puputtamaan leipää, eivät edes ruisleipää. Ravitsemussuosituksissa kaiken pohjana ja lähtökohtana ovat kasvikset, marjat ja hedelmät. Ennen kuin edes puhutaan viljasta, ensimmäisenä nostetaan esille nämä. Suomalaiset syövät alle 200 grammaa kasviksia päivässä - suositukset neuvovat nostamaan kasvisten, marjojen ja hedelmien määrän ainakin puoleen kiloon päivässä. Oli määrä mikä tahansa, kasvisten tulisi olla joka aterialla se mistä kaikki lähtee - ei suinkaan liha ja pasta.

Sama homma avautuu paremmin kun muutetaan pyramidi ja sen suhteet lautaseksi ja katsotaan miltä yksittäisen aterian tulisi näyttää (VRN 2014):


Vaikka kuinka tsekkaan kuvaa, en pysty tulkitsemaan sitä viljan tai leivän puputtamiseen kehottavaksi. Lautasella ei itseasiassa ole viljaa laisinkaan vaan nyrkillinen perunamuusia. Lautasen vieressä on viipale ruisleipää. Sellainen määrä tuskin lihottaa ketään.

Jos nyt sitten mennään siihen viljaan - eli ruokapyramidin seuraavan riviin - suositukset kehottavat syömään viljaa noin 6 (naiset) ja 9 (miehet) annosta päivässä. Suosituksissa painotetaan täysviljan tärkeyttä valkoisen hömpsäviljan kustannuksella. Täysvilja on myös erinomainen raudan lähde. Naisen kohdalla NOIN 6 annosta voisi koostua päivän aikana seuraavasta:

- Lautasellinen kaurapuuroa aamupalaksi (2 annosta)
- 1 desi keitettyä täysjyväpastaa lounaalla (1 annos)
- Ruisleipäviipale lounaalla (1 annos)
- Ruisleipäviipale päivällisellä (1 annos)

Jos ruokavaliossa on tällainen määrä täysviljaa, niin kenelle siitä oikeasti muodostuu ongelma painonhallinnan suhteen?

Tiivistettynä voisi sanoa että kaikesta syödystä puolen tulisi olla joko kasviksia, marjoja tai hedelmiä. Hedelmien määrää kannattaa toki maltillistaa siten että niille sopiva määrä on pari kappaletta päivässä, mutta kasvisten kohdalla ei ole ylärajaa. Sanon asiakkailleni usein että täysviljaa ei kannata syödä 6 annosta päivässä - täysviljaa voi syödä 6 annosta päivässä, mutta jokaista annosta kohden tulee syödä tuplamäärä kasviksia.

Oletko tosissasi sitä mieltä että syömällä alla olevan kuvan mukaisesti lounaalla ja päivällisellä lihoo koska puputtaa liikaa leipää? Ovatko suomalaiset ylipainoisia siksi koska puputtavat viljaa ja leipää alla olevan kuvan mukaisesti? Sairastuttaako tämän kuva ateria?


Haluan lopettaa toteamalla että Roomaan on monta tietä. Ravitsemussuositukset eivät ole kiveenhakattuja sääntöjä tai kirkossa kuulutettuja totuuksia siitä miten pitää syödä jotta pääsee taivaaseen. Ihminen ei ole ravitsemussuosituksia varten vaan suositukset ovat ihmistä varten. Suositukset ovat käytännönläheinen ohje joiden avulla omasta ruokavaliosta on mahdollista muokata terveellisempi. Mikään yksittäinen elintarvike tai ruoka-aine ei tee ruokavaliosta terveellistä tai epäterveellistä. Margariini ei korjaa huonoa ruokavaliota; voi ei ole paha juttu jos ruokavalion kokonaisrasvakoostumus on kunnossa; maito ei ole välttämätöntä jos kalsiumin ja D-vitamiinin ja seleenin ja jodin osaa nauttia jostain muualta; ilman kalaa pärjää kunhan hyviä rasvoja saa muualta jne jne. Oman ruokavalionsa voi muokata omien mieltymystensä mukaan kunhan haldaa tietyt raamit rasvan, hiilihydraattien laadun, kasvisten, marjojen ym. suhteen. Esim. minä olen ravitsemusterapeutti mutta neuvon monille asiakkailleni suosituksiin nähden isompia määriä proteiinia koska se nyt vaan edistää lihaskasvua ja voiman kehittymistä.



Vinkki:

Lautasmallia voi ja kannattaa toteuttaa jokaisella ruokailukerralla - pari erinomaista mallia Syö hyvää-sivustolta:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti