Sivut

23.7.2015

Onko normaalipaino tavoiteltava asia?

Lehdissä on ollut paljon juttua kuinka ylipainoisen kannattaisi ehkä mieluummin keskittyä hyvän kunnon hankkimiseen & ylläpitämiseen kuin painon pudottamiseen. Onko tässä mitään järkeä?

Mielestäni on. Ja toisaalta voi myös olla että ei.

Ihmisen terveys ja hyvinvointi on AINA iso paketti johon kuuluu eri osa-alueita. On ihan selkeä juttu että ylipaino lisää riskiä sairastua kakkostyypin diabetekseen. Toisaalta monta kiloa ekstraa lisää esim. polviin kohdistuvan nivelrikon riskiä.

Ylipainolla on siis selkeitä terveyshaittoja. Siitä ei pääse mihinkään.

Mutta voisiko olla hedelmällisempää keskittyä hyvään kuntoon ja siitä tulevaan hyvään fiilikseen?

Mun mielestä tämä on kysymys johon ei voi vastata pelkkä terveyden asiantuntija vaan vastaus on ihmisessä itsessään. Jos ihminen kokee ylipainon epämiellyttäväksi, tottakai hänen kannattaa pyrkiä siitä eroon.

Eli vaikka liika kiloihin tuijottaminen ei välttämättä ole hyvä juttu, ihmiselle itselleen saattaa olla helpottavaa pudottaa vähän painoa.

Jos taas mietitään puhtaasti terveyttä, onko kuntoon keskittyminen järkevämpi tie kuin painosta huolehtiminen?

Keskittyminen kunnon parantamiseen voi aiheuttaa sen että ylipainoinen ihminen alkaa laihtua ikään kuin huomaamatta: jos ennen ei olla liikuttu yhtään, niin 3 salitreeniä ja pari juoksua viikossa yhdistettynä terveelliseen, hyvää oloa tuovaan ruokavalioon saattaa helposti hujauttaa painon normaaliksi.

Summa summarum, ylipainon haittoja ei kannata väheksyä. Mutta keskittyminen omaan hyvinvointiin, liikuntaan ja sitä tukevaan ruokavalioon yleensä saa aikaan sen että normaali paino tulee automaattisesti.

Ps. Olen ehkä hieman puolueellinen tässä jutussa sillä oma filosofiani on enemmänkin sitä että laitetaan asiat kondikseen ja paino ja kilot tulee kuntoon nätisti siinä perässä. Hyvä esimerkki on ihminen joka mielestään VIHAA kasviksia: jos treenataan että saataisiin kasviksista luontainen osa ruokavaliota, kilojen pudottamiseen ei tarvitse ensisijaisesti keskittyä. Normaali paino on järkevien valintojen lopputulos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti